Kokoomusnuori petti sanansa
Tapahtumasta on kulunut vuosi, mutta kerron tämän, sillä vain tuomalla epäkohdat ja vääryydet esiin, voidaan toivoa, että niistä päästään joskus eroon...
Vuoden 2021 kuntavaalien jälkeen sain valtuustopaikan lisäksi paikan myös yhteisöllisyysvaliokunnassa ja tarkastuslautakunnassa.
Tasa-arvolain mukaan kunnallisissakin toimielimissä pitää olla vähintään 40% molempia sukupuolia. Tarkastuslautakuntaamme oli kuitenkin valittu neljä naista ja yksi mies. Asia piti korjata.
Tulin vastaan ja tarjosin ongelmaan helppoa ratkaisua: paikalleni lautakunnan varsinaiseksi jäseneksi valittaisiin joku mies ja minut hänen varajäseneksi, sillä varajäseneksi kävi nainenkin. Valittava mies saisi käydä lautakunnan kokouksissa kaksi vuotta, minä kävisin kokouksissa varajäsenen paikalta toiset kaksi.
Näin tehtiin: paikalleni valittiin mies, kokoomuksen nuorin valtuutettu, ja minut nimettiin hänen varajäseneksi. Lautakunnan kokoomuslainen puheenjohtaja ehdotti, että kokoomusnuori kävisi kokouksissa ensimmäiset kaksi vuotta, sillä hän saattaisi muuttaa opintojen vuoksi pois paikkakunnalta. Teimme näin.
Kului kaksi vuotta. Seuraavaksi olisi minun vuoro.
Kevätkauden viimeisessä valtuuston kokouksessa (vuonna 2023) jo vuosi aikaisemmin Helsinkiin muuttanut kokoomusnuori ilmoitti minulle, että hän on muuttamassa myös kirjansa Helsinkiin. Tämä merkitsi sitä, ettei hän voisi enää olla Kempeleen valtuuston ja sen toimielinten jäsen.
Tämä tarkoitti myöskin sitä, että myös hänelle nimetty tarkastuslautakunnan miespaikka tulisi uudestaan jakoon ja keskinäinen sopimuksemme mitätöityisi.
Jos olisin ollut hän, olisin tehnyt kaikkeni, että sopimuksemme olisi voitu pitää ja tämä kokoomusnuori olisi saanut käydä kokouksissa jäljellä olevat kaksi lautakuntavuotta.
Mutta kokoomusnuori petti hymyillen sopimuksemme, eikä edes vastannut viesteihini.
Tarinan opetus: Älä luota poliitikon sanaan ja lupauksiin. Tee kirjallinen sopimus.