Lisääkö Zeniitti Kempeleen elinvoimaa? Mielipidekirjoitukseni 21.9.2024 Rantalakeudessa

22/09/2024

Zeniitin matkailu- ja virkistysalueen rakentamisen mahdollistava asemakaava hyväksyttiin Kempeleen kunnanvaltuustossa marraskuussa 2021. Tiedot hankkeen kokonaiskustannuksista luvattiin esitellä arviointityön valmistuttua. Mitään lukuja ei ole tähän päivään mennessä esitetty.

Keräämällä tiedot kunnan tilinpäätöksistä on Zeniitin kivi- ja maatöihin, teihin, hulevesijärjestelmiin, valaistukseen ja niin edelleen käytetty, kuluva vuosi mukaan lukien, yhteensä noin 4,3 miljoonaa euroa. Ensi vuotta koskevassa taloussuunnitelmassa on vastaaviin kunnallistekniikan töihin varattu jälleen noin 2,15 miljoonaa euroa lisää. Viranhaltijat ovat siis vuosi kerrallaan hakeneet valtuustolta hankkeelle rahaa osana budjetin(talousarvion) kunnallistekniikan toimintakuluja. Hankkeen kokonaishinnasta ja jäljellä olevista kustannuksista ei valtuustolla ole siis edelleenkään mitään tietoa.

Valtuustolle esiteltiin kesäkuun seminaarissa kunnan talousnäkymiä. Valtiovarainministeriö oli arvioinut Kempeleen veronkorotuspaineeksi (tulojen ja menojen tasapainottamiseksi) 1.3%. Koska aivan näin suureen korotukseen tuskin löytyy tahtoa, on etsittävä säästöjä. 

Niinpä vastaavat virkamiehet esittivät seminaarissa myös alustavia kaavailuja eri säästökohteista. Näihin mahdollisiin säästöihin lukeutui muun muassa kierrätyskeskuksen ja kodinhoidon Kempele-lisän lopettaminen ja leikkaus yhteisöavustuksiin. Sittemmin vihiluotolaisten alas torpedoima leikkaus Vihiluodon koulukuljetuksista oli yksi säästökohde, vaikka tätä ei julkisuudessa myönnetty. Museo- ja kulttuurikoordinaattorin tehtävä on myös tarkastelussa. Valtuusto päättää säästökohteista marraskuussa.

Markkinat kotimaan matkailulle ovat rajatut. Kempeleessä ei ole luonnostaan turistimassoja houkuttelevia kohteita ja hyvinvointimme ei ole tähänkään saakka riippunut matkailjamääristä. Yritys luoda turistipyydyksiä vero- ja velkarahalla ja säästämällä muista yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia tukevista kohteista, niin kuin nyt ollaan tekemässä, johtaa todennäköisemmin elinvoiman menetykseen sen kasvattamisen sijaan. Ainoat varmat voittajat ovat rakennusalan yritykset.

Tosiasiassa Kempele on jo voittanut. Se on saanut sijainnin ison yliopistokaupungin, sen työpaikkojen ja palveluiden vierestä. Omakotitalotontit viedään käsistä. Oikeasti vauraan kunnan lailla voimme keskittyä, matkailuakin silmällä pitäen, nostamaan esiin ja elvyttämään omaa arvokasta perinnettämme ja tukemaan kunnassa jo olevien toimijoiden ja tapahtumien toimintaedellytyksiä ja kehitystä. 

Tällä tavalla olemme vakaalla ja varmalla tiellä eteenpäin.

Heini Koukkari (vl.), kunnanvaltuutettu, yhteisöllisyysvaliokunnan jäsen, Kempele